Perillä ollaan!

Tässä kuvassa olemme lähdössä mummulasta lentokentälle....

Matka meni hyvin! Suomesta lähdimme liikkeelle sellaisessa pakkasessa ja lumipyryssä että lentokoneen piti odotella jonkun aikaa kiitoradan päässä ennenkuin aura-auto oli aurannut kiitoradan puhtaaksi lumesta. Lontoossa odottelimme koneen vaihtoa viisi tuntia, mutta onneksi oli riittävästi aikaa, sillä turvatarkastukset olivat NIIN tarkat, että! Jopa kengät piti riisua ja läpivalaista. Mutta kaikenkaikkiaan Lontoossa odottelu sujui mukavasti; varsinkin siinä vaiheessa kun saimme eteemme pizzaa!

Lento Maleen kesti 10 ja puoli tuntia. Lento Lontoosta Maleen sujui mukavasti höyhensaarilla seikkaillen. Saimme kaikki nukuttua, mikä oli iso juttu, sillä seuraavana päivänä kun vihdoin laskeuduimme Hulhulen lentokentälle, tarvitsimme kaikki mahdolliset tsempit kehiin jotta selviäisimme kaikkien matkalaukkujemme kanssa Candiensin virastalolle.

Helle ja kosteus kietoutui meidän ympärillemme heti kun astuimme koneesta ulos... oli kuin päälle olisi kiedottu paksu untuvainen viitta. Hengitimme syvään tropiikin kosteaa ilmaa ja ihastelimme joka puolella välkkyvää turkoosina hohtavaa merta! Tullimuodollisuuksista selvisimme niin helpolla että ei voinut kuin ihmetellä, että: "mitä oliko tämä näin helppoa!".

Lautta vei meidät pääkaupunkisaarelle, satamasta bongasimme taksin, jonka takaluukkuun tungimme matkatavaramme...

Onneksi pääkaupunkisaarta tunnemme jo sen verran että heti ensimmäisen päivän aikana saimme hankittua jo puhelimiimme paikalliset sim-kortit! Ensimmäinen päivä meni saarta kierrellesssä ja ihmetellessä!

Ensimmäisenä aamuna oli ihanaa herätä auringonvaloon... Aamiaspöydän hedelmät saivat myös hymyn huulille ja meidät hyvälle tuulelle... Oli hyvä, että olimme henkisesti latautuneita kun lähdimme katsomaan asuntoa Vilingiliin... No, yhteistyökumppanimme herra N kertoi, että asunnon remontti ei ole ihan vielä valmis. Ja: tosiaan, työmiehetkin olivat kaikki kuka missäkin kuin pääsimme paikan päälle. Vain yksi vanha mies suti kädessä teki pätsinkuumassa asunnossamme jotakin. Pian kuitenkin jostain ilmeistyi työmiehet ja alkoi kova pauke ja työnteko. Hetkessä meni matalaksi vanha saostuskaivo. Hmm, täällä siis pitää todellakin olla joku koko ajan seisomassa selän takana ja hoputtamassa. Epäilemme, että voi menne viikkoja ennenkuin pääsemme asuntoon asumaan. (Huom. saostuskaivon kivien alta löytyi kotipihamme eka käärme. Onneksi täällä ei ole myrkyllisiä käärmeitä!)

Illan kiersimme huonekalukauppoja ja olimme ihan positiivisesti yllättyneitä että täältä löytyy suomalaisiin hintoihin tottuneelle todella kohtuuhintaisia ja ihan hyvännäköisiä huonekaluja.

Ainoa harmi tällä hetkellä on se, että nettiin on vaikea päästä. Mutta onneksi pääsee sentään joskus! (HIH, nyt viidentenä päivänä saimme vihdoinkin kuvia nettiin!)