Sri Lanka, Intian kyynel

Sri Lanka. Täällä on sota. Ei uskoisi. Näyttää niin rauhalliselta...

Täällä on:

- paljon vihreää (banaanipuita, kukkivia puita) ja paljon betonia (taloja ja siltoja)
- komea pilvenpiirtäjä rähjäisen peltihökkelin vieressä
- saastuneita roskaisia jokia, mutta roskattomat tienvarret
- lapsia valkoisissa koulupuvuissa, tytöillä pitkät mustat letit, jossa värikkäät nauhat
- ihmisvilinää auringon armottomassa paahteessa
- naisia pitkissä hameissa paahteelta ja aina niin käsittämättömän äkkinäisiltä sadekuuroilta suojassa sateenvarjon alla
- sotilaita kovat piipussa
- kapisia harvakarvaisia kovia kokeneita koiria
- roikkuvanahkaisia lehmiä teiden varsilla
- täpötäysiä kolhiintuneita busseja
- kolmipyöräisiä mopotakseja, jonka kyydissä matkaa niin oranssikaapuinen munkki kuin bisnesmies kiiltonahkakengissään
- pikkukioskeja, jossa myydään banaaneja, papaijaa, ananasta, sipulia
- suuria ostoskeskuksia, joiden ovella sari-pukuinen nainen kurkkaa laukkusi ja pyöräyttää kyllästyneesti metallinpaljastimella vaatteittesi päältä
- autojen tarkastuksia autoparkkihalliin ajettaessa, pohjat tutkitaan peileillä, takakontit avataan, kassit tarkistetaan
- kerjäläinen koputtaa autonikkunaan, toinen istuu kaupan ulkopuolella
- McDonaldsissa annosvaihtoehtoina myös riisi-curryt
- ruuhkaiset tiet joilla tarvitaan niin rallikenkiä kuin tööttäilytaitojakin

Kaikenkaikkiaan varsinaista hengästyttävää hulinaa luonnon upean vihreyden keskellä. Sota on jättänyt jälkensä ihmisiin. Hymyn alta kuultaa kasvojen kireys; pommi voi räjähtää missä ja milloin vaan.

Kuuntelen lintujen upeaa viserrystä, sirkkojen siritystä, katse lepää upeassa kukkaloistossa olevissa pensaissa ja puissa. Huomenna palataan kotiin. Väljemmiltä vesiltä takaisin kotisaarille. Tietoisena siitä, että olin unohtanut että täällä on oikeasti sota ja että sotatila on ollut niin monelle arkipäivää aivan liian kauan.

Rauha. Sitä toivon sydämestäni.