29.5.2008

Valmiina...

Malessa, kotona. Puolipilvistä, sadekuuroja, +30 C.

On vaikea kuvailla miltä juuri nyt minusta tuntuu. "Jännittääkö Suomeentulo jo", kysyivät appivanhempani eilen. Hmm. No, ei nyt jännitä, mutta vähän käsittämättömältä se tuntuu... Toki levällään olevat matkalaukut ja pitkä muistilista vielä tekemättömistä asioista konkretisoivat tapahtuvaa todeksi.

Koralliseinät vaihtuvat kohta puisiin lautaverhoiluihin...
Suomesta lähdimme puolitoista vuotta sitten. Suomen uutisia seuraamme netistä, joten tiedämme että mitä tarkoittaa sellainen uusi suomenkielen sana kuin "mokkula" ja kuka on uusi ulkoministeri ja mitä vanhalle kävi... Mutta varmasti Suomessa moni asia tulee meidät yllättämään. Odotan jännityksellä, minkälaisessa purkissa maitoa myydään tai että vieläkö uutistenlukijalla on jakaus samalla puolen päätä. Miltä näyttää jalanjälki suomalaisessa graniittihiekassa (sitä muuten haluan tuoda tänne mukanani!)...


Mitä haluan tehdä Suomessa?

Käydä saunassa, syödä ruisleipää, maistaa piimää ja tepsutella vastaleikatulla tuoksuvalla kostealla ruoholla. Juoda vettä suoraan hanasta. Aah. Suomalainen vesi. Se on niin hyvää! Kyllä sitä nyt ollaankin jo juotu ihan riittävästi puhdistettua merivettä pullosta...
Tavata ystäviä, rupatella kahvimuki kädessä. Kertoa millaista on elämä täällä ollut. Saada kuulla, millaista heillä on ollut... Tai olla vain ihan hiljaa, nauttien siitä, että saa olla ystävän lähellä. Katsoa ikkunasta ulos ja huokailla. Seurata siskontytön leikkejä ja ihmetellä. Nauttia siitä, että Niksu saa leikkiä serkkujen kanssa -suomeksi, suomen kielellä, suomalaisia leikkejä. Vieläköhän lapset pelaavat kirkonrottaa...Voi kun Niksukin sen oppisi.Haluan myös touhuta arkisia askareita, ripustaa pyykit ulos kuivumaan pyörivään häkkyrään. Malediiveilla paikallisten pyykinkuivaustelineenä toimii dholi-istuin, eli metalli / puukehikko, johon on punottu naruja. Suomessa haluan mennä metsään ja poimia marjoja. Soutaa veneellä järvellä. Saunoa ja uida. Eniten kuitenkin odotan sitä, että saan tavata kaikki ne rakkaat, jotka ovat myötäeläneet elämäämme täällä. Jotka ovat auttaneet jaksamaan, ne jotka ovat kannustaneet, muistaneet monella tapaa.

Mutta vielä muutama tunti lähtöön. Perjantaiaamuna lennämme Colomboon, jossa saamme viettää kesälomamme ensimmäisen päivän ihanien ystäviemme Joensuiden luona. Koti pitää täällä jättää nyt siihen malliin, että voimme olla pois kaksi kuukautta. Kohta on kaikki paikat siivottu (tämä siivous vastaa jonkun sortin massiivista kevät/joulusiivousta) ja laukutkin pakattu ja viimeinen Olive Gardenin tuna-pizza tilattu. Yötä myöden vielä tehdään työt siihen malliin, että hyvillä mielin voi aloitella ansaittua kesälomaa.

Blogin päivitys päättyy vähäksi aikaa -täältä Malesta. Kiitos kaikille lukijoille! Saapi nähdä mistä maasta seuraava postaus tulee...

Uutta postausta odotellessa. DANI!! (dhivehiä, tarkoittaa "menen", sanaa käyteään "moro, nähdään"-tapaan).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit lähettää kommentteja ja omia kuulumisiasi suoraan Annelle sähköpostiin etunimi.sukunimi at hotmail.com Kiitos!