On ihanaa kävellä ulkona ja haistella kevään tuoksua: märkää maata. Kauniiksi maisemaa ei vielä voi sanoa... Puut ovat paljaita mustia runkoja, nurmikko rusehtavankukertavaa epämääräisillä aalloilla kiemurtelevaa karvamattoa ja siellä täällä on viimeisiä lumilänttejä, jotka ovat pinnalta mustan puuterin peitossa. Hampaissa rahisee hiekoitushiekan pöly, jalkojen alla rapisee sora. Katse bongaa ojanpientareelta uudenvuoden rakettien repaleisia jämiä. Kuolleita jo melkein läpinäkyväksi lumen alla maanneita syksyn lehtiä on jo haravoitu (tai no, nykyään siis puhallettu) kasoihin ja koottu mustiin jätesäkkeihin. Lakaisuauto surraa jättäen mustan märän vanan jälkeensä.Kohta, ihan kohta, ihan varmasti ihan pian aurinko ja uusi elämä vie voiton tästä nuutuneesta, murtuneesta ja elottomasta luonnosta. Puut pinnistävät pienet silmunsa esiin. Nurmikko nostaa pystyyn uudet vihreät kortensa. Viimeisetkin lumiläntit muuttuvat lätäköiksi ja haihtuvat hattaraksi taivaalle.
Nyt tyydyn nauttimaan auringonsäteiden elvyttävästä valosta. Nuuhkin ilmaa, kuuntelen lintujen raivokasta viserrystä. Ihan kuin nekin olisivat seonneet, kiljuen sydämensä kyllyydestä riemuaan siitä, että kohta, ihan kohta, ihan varmasti ihan pian on se päivä, jolloin puihin puhkeaa hiirenkorvat ja maasta se ensimmäinen leskenlehti.
On niin vaikeaa ymmärtää, että ahtojäät sulavat sittenkin. Kevät antaa huutia lumelle, pimeälle, kylmälle ja jäälle. Vääjäämättä... On ihan pakko vähän hymyillä.
Suomen vuodenajat ovat todella iso ihme! Kuinka voikaan luonto tehdä vuodessa niin suuren muodonmuutoksen tai siis muutokset...ei voi muuta kuin ihmetellä.
VastaaPoistaNauttikaa uuden elämän ihmeestä!
Niina