17.1.2012

Sohvapotaatin juoksuaika

Kyllä se on totta. Mä olen kuin olenkin onnistunut! "En pääse kyllä puusta pitkälle" oli ajatukset siinä vaiheessa kun ekaa kertaa luin Sohvaperunan juoksukoulun 11 viikon ohjelmaa.

Mutta nyt. Viikolla 2 tiistaina: Kävele 5 min, juokse 4 min. Pidä pieni tauko. Käänny ja toista harjoitus 5+4. Wau. Se onnistui! Juoksu alkaa kulkea, hengityskin kulkee. Askel rullaa, vaikka kävelytie onkin pöppyräinen auraamattomasta lumesta. Ja Sulo. Että sekin vaikka saa hankeenhyppäämishepuleita ja lyö välillä äkisti jarrut pohjaan nuuskiakseen näkymätöntä hajujälkeä. Niin. Siitä huolimatta tää toimii. Ja sujuu!

Olen googlannut hakusanalla Juoksukoulu ja yrittänyt löytää lisää vinkkejä siitä, miten aloittaa juoksuharrastus. Tässä jälleen pari vinkkiä lisää:

Vinkit aloittelijalle (lähde: http://olotila.yle.fi/mina/kunto/nain-aloitat-juoksuharrastuksen):

  • Neljän p:n sääntö on hyvä sykemittari rasituksen tasosta aloittelijalle eli PPPP = pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta.
    Aloita juoksu rennosti: esimerkiksi juoksua minuutti, kävelyä minuutti tai kaksi. Lisää juoksun kestoa maltillisesti minuutti kerrallaan. Tekniikan perusteita ovat hyvä ryhti, lantion pitäminen ylhäällä ja jalkaterien suunta mahdollisimman suoraan eteenpäin. Neljän p:n sääntö on hyvä sykemittari rasituksen tasosta aloittelijalle eli PPPP = pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta.
  • Juoksukengät kannattaa valita hyvin. Niissä tulee olla 1-1,5 senttiä "kasvunvaraa", jotta jalka mahtuu liikkumaan kengässä. Jos kenkä tuntuu jalassa ikävältä tai juostessa jalkoihin tulee kipuja, eivät kengät sovi. Kysy urheiluliikkeistä apua, juoksukengistä löytyy sopiva jokaiselle käyttäjälle asiantuntijan avulla.
  • Muut erityisvarusteet eivät ole juoksussa pakollisia, mutta mukava ja hengittävä urheiluasu tekee treenin mukavammaksi. Toiset suosivat myös sykemittarin käyttöä.
  • Monia vaivaava pistävä tunne kyljessä tai rinnassa voi haitata juoksua. Pistely johtuu esimerkiksi jumissa olevista lihaksista tai ruoansulatusongelmista, kuten liian raskaasta ateriasta liian lähellä lenkkiä. Pistoksen tullessa kannattaa pysähtyä, hengittää rauhallisesti ja venyttää pistoskohtaa.
Minä en ole käyttänyt sykemittaria. Mutta juoksukengät ovat mitä parhaimmat: Kuoman lenkkarit! Ja tietysti on kunnon "välivaatteet" eli talvireippailuun sopivat toppa-asun välivaatteet. Ja urheilurintsikat!


Hattu päähän ja baanalle!



Reipasta tammikuuta!

Äni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit lähettää kommentteja ja omia kuulumisiasi suoraan Annelle sähköpostiin etunimi.sukunimi at hotmail.com Kiitos!