Täällä päiväntasaajalla aurinko paistaa erilailla kuin koti-Suomessa. Ja niin se vaan on, että moni muukin asia on täällä erilaista, kuukin keikkuu taivaalla ihan nurinniskoin. Mutta tosiasia on, että erilainen ei ole synonyymi sanalle väärin. Vähitellen alamme oppia lukemaan ympärillämme vallitsevaa kulttuuria ja näkemään, että meidän mielestä varjopuolet voivatkin olla ihan kauniita nekin.Haluaisimme itse pitää itseämme samanlaisina kuin aina ennenkin ja nähdä muut erilaisina, mutta tosiasia on, että ME olemme täällä "erilaisia" joten niinpä meidän on ollut opittava näkemään asioiden uudet ja erilaiset puolet.
Se, että suunnitelmiin tulee muutoksia tai viivästyksiä, ei ole täällä mikään iso asia. Täsmällisyys kun on edelleen meille hyve, josta emme ihan helpolla luovu. Mutta nyt "täsmällisyytemme" on saanut uusia ulottuvuuksia: kaikki tapahtuu ajallaan (täsmällisesti), mutta vasta sitten kun sen aika on, eikä se, että asiat venyvät ja paukkuvat, saa meitä enää niin paljon hiiltymään.
Tämä siis esipuheeksi sille, että nuorisokeskuksen avajaisia juhlitaankin vasta paastokauden jälkeen lokakuun loppupuolella. Syitä on ollut monia, mutta pääasia että kaikki osapuolet ovat edelleen tyytyväisä ja asiat etenevät klassiseen aasialaiseen tyyliin "hitaasti mutta epävarmasti", mutta eteenpäin kuitenkin...
Leijuu ja liitää
Onneksi puolen vuoden aikana on elämämme alkanut täällä vähitellen sujumaan jo rutiinilla. Myös työn ja vapaa-ajan välille olemme onnistuneet löytämään vähitellen selvää rajaa. Erittäin hyvä irtiotto arjesta on ollut sukeltaminen. Asioden yläpuolelle pääseminen vaatii täällä siis pinnan alle painumisen!
Sukeltaminen on avannut meille kokonaan uuden maailman. Vaikka sukeltaminen ei ihan niin yksinkertaista ja helppoa ollutkaan kuin voisi kuvitella, niin alkuhankaluuksien jälkeen sekin alkaa sujua luonnollisesti kuin hengittäminen ikään. Itse sukeltamisen tärkein sääntö on hengittää koko ajan, hengitystä ei saa siis pidättää pinnan alla lainkaan. Ja rauhallisesti hengittäessä myös koko keho rentoutuu ja ajatukset seestyvät. Itselleni hankalinta on ollut alkuun oppia löytämään tasapainoinen sukellusasento. Asennon kun on oltava neutraalisti nosteinen eli ei pintaan korkin lailla pyrkivä tai pohjaan kiveen lailla putoava, vaan "leijuva".Niin, mikäpä sen mukavampaa, kuin saada leijua kuin astronautti avaruudessa. Seuraavassa kuvassa ei ole dumbon-korvilla varustettu astronautti, vaan ihan aito Manta Ray eli paholaisrausku (siipien väli 4-5 metriä!). Oli se vaan aika sykähdyttävä elämys saada leijua näiden luomakunnan jättiläisten kanssa... (Murehtimistoimistolle tiedoksi, että vaikka rauskut ovatkin yksiä suurimpia vedeneläviä, niiden ravintoa ovat veden pienimmät otukset, eli planktonit.)
Niin, enää sekään, että täällä maan pinta-alasta 99% on merta, ei ole enää meille niin ankea, ahdistava ja eristävä ja jopa pelottava asia, sillä olemme päässeet sukeltamisen kautta ottamaan ilon ja hyödyn irti näistä syvistä vesistä.Joulu joka päivä

Ja kulttuuririentoihinkin olemme päässeet osallistumaan, kun kulttuuriministeriön herrat kutsuivat meidän vierainemme katsomaan School Talent Show 2007-juhlaa, jossa riitti väriä, menoa ja meininkiä sekä tietysti kimallusta!
Niinpä, meille joulukuusenkoristeina tutut kimaltelevat köynnökset näyttivät tyttöjen käsissä itseasiassa oikein komeilta lavalla lamppujen alla! :)
Erilaista taas sekin, mutta oikein kaunista!
Kiitos viisaista ja ytimekkäistä sanoista. Non voisi vaikka ottaa valmentautumiskurssin oppimateriaaliksi.
VastaaPoista