Mikkihiiri merihädässä

KISSAN PISTOKSILLA

Asunnon löytäminen Malesta on vaikeaa. Hyvät viedään käsistä heti: Eilen sain ystäväni Brendan kautta kuulla että Jill oli saanut tiedon että Carolin työpaikan seinällä oli ilmestynyt ilmoitus vapaasta asunnosta. Soitettiin omistajalle ja sovittiin että menemme katsomaan asuntoa heti kun kotiudumme Vaavulta. Mutta, yllätys yllätys: asunto olikin jo ehditty vuokrata tänään.

Toissapäivänä kävimme katsomassa suht kohtuuhintaista asuntoa, mutta asunnon kosteudesta kupruilevat katot ja halkeilevat seinät sekä aataminaikainen ruosteinen jääkaappi saivat karvani pystyyn... Asunnossa olisi kuitenkin hissi ja vartionti sekä jopa skootterille talli. Maisemat tosin olisivat naapuritalon ikkunatonta seinää, mutta eipä tarvitsisi sisäänkurkkijoita pelätä... Mutta ne halkeilevat seinät ja se katto, en nyt jotenkin jaksaisi enää yhtään remonttia!!

Kotona kylppärin katto edelleen on korjaamatta (upeinta tilanteessa on se, että olemme oppineet olemaan välittämättä siitä, että korjausmiehiä ei ole näkynyt: tulevat sitten kun tulevat! Mitäs hoppua nyt tässä...). Tosin: märän betonin ja homeen haju on pistävä ja muistuttaa minua kaiken aikaa siitä, että jossakin ON sellainen talo, jossa ei katot putoile ja jossa systeemit toimii...

Niin myönnettäköön, että olen ihan kissan pistoksilla - selviäisi nyt jo pian se, että kuinka käy T&J:n asunnon omistajan kanssa: heidän asuntonsa vapautuisi marraskuun lopussa ja ah- asunto olisi aivan fantastinen! Mutta vaikka periaatteessa asunto on luvattu meille, omistaja haluaa haastatella meidät vielä palattuaan kotimaastaan. JA vuokrastakin tulisi päästä yhteisymmärrykseen! Tämän unelmakämpän kohtalo selviää viikon sisällä, ja siihen asti on jaksettava odottaa.... Ja pidettävä jalat maassa, jotten putoaisi NIIN korkealta, jos kävisikin niin, että emme tätä unelma-asuntoa saisikaan...

SALMIAKKIA MERIHÄTÄÄN

Huokaus... sanoin jo Samille, että ei muuteta pääkaupunkiin ollenkaan jos ei saada kunnon asuntoa, vaan jäädään tänne! Mutta tosiasia on, että Niksun kouluasioiden ja myös meidän jaksamisen kannalta pääkaupunkiin on pakko muuttaa, jos aiomme täällä jatkaa vielä ensi vuoden jälkeen. On tämä pääkaupunkisaaren ja kotisaaren välillä ramppaaminen vaan aika rankkaa. Vaikka linnuntietä ei lentokentän, pääkaupunkin ja kotisaaren välillä olekaan kuin muutama hassu kivenheitto, aikaa kuluu liikkumiseen mahdottomasti. Ja aalloilla keikuntaa riittää!

Tänään kun kotiuduimme projektiatollilta, Simo sanoi: "en kyllä halua tänään enää yhtään matkustaa lautalla", takana kun oli kahden tunnin vellova merimatka paatilla projektiatollilta lentokenttäsaarelle, sieltä keikkuva dhonimatka pääkaupunkisaarelle ja pääkaupunkin läpi taksilla päästyämme jälleen dhonimatka kotisaarelle...

Täällä ei venekauhuiset pärjäisi ollenkaan, etenkin kun on myrskyisää. Oma selviytymiskeinoni keikunnan aiheuttamaan kuvottavaan oloon on SALMIAKKI! Ja hei, pelkkä salmiakin tuoksu auttaa: Tänään loppumatka meni Pirkan tyhjää salmiakkipussia nuuhkiessa ja toivoessa, että päästäispä pian jo kuivalle maalle....