Kultareunaiset pilvet

Viime päivät ovat olleet kuin unta. Tiistaina sain tietää, että olen vakavasti sairas. Ihan käsittämätöntä, sillä en edelleenkään itse tunne yhtään mitään erikoista. Peilistä minua katsoo ihan sama Anne kuin ennenkin. Mikään olemuksessani ei ole muuttunut, en voi uskoa tätä todeksi. Tunnen oloni ihan normaaliksi.

Silti mikään ei ole niin kuin ennen. Tieto siitä, että minulla on syöpä, on jotain ihan uskomatonta. Mutta totta se on. Minulla on sairaus, joka on salakavalasti jäytänyt olemustani pitkiä aikoja. Kirurgi kertoi, että ensimmäinen syöpäsolu on ilmestynyt suolistoon jopa jo kymmenen vuotta sitten! Ihan hirveää. Olen ollut siis syöpäsairas jo vaikka kuinka kauan! En voi käsittää, sillä olen kaiken aikaa tuntenut itseni ihan terveeksi. Edes mitään kipuja ei ole ollut. Maha on kylläkin ollut "kummallinen" pitkään, mutta luulin sen vain johtuvan kaukomailla elämisestä.

Nyt edessä on rankat hoidot. Hyvä uutinen on se, että etäpesäkkeitä tietokonetomografiassa ei löytynyt. Hoitosuunnitelmana on ensin käydä sädehoidoissa jonka jälkeen on leikkaus. Sen jälkeen selviää jatkohoito, esim. tarvitaanko solusalpaajia (eli sytostaattihoitoja). Huh huh!

Kaiken järkytyksen keskellä on ollut ihmeellistä kokea syvää yli ymmärryksen käyvää rauhaa. Elämän kaikki värit, maut, hajut tuntee paljon selvemmin. Tunteet ovat pinnassa, mm. tilannekomiikka naurattaa makeammin kuin pitkään aikaan. Jokainen hengenveto ja sydämenlyönti tuntuu niin arvokkaalta ja ainutkertaiselta ja ihanalta. Kaikkien teidän ystävien lämpimät myötätunnon sanat rohkaisevat. Elämä on lahja! Se, kuinka käytän vallalla olevan hetken, muovaa historian ja piirtää sen kuvan, jonka minä jätän.

Uusi (joskin määrittelemättömän väliaikainen) kotimme on Lahdessa. Asumme aivan Vesijärven rannassa. Kaikki käytännön asiat asuntoineen kaikkineen järjestyivät yhden ja saman päivän aikana. Sinä päivänä, kun koko korttitalo puhallettiin hajalle, se myös pystytettiin uudelleen. Kaikki suurta ihmettä.

Ihailen auringon painumista horisonttiin. Taivas on kuin tulessa. Edessä on synkkä ja pimeä yö, mutta tietoisuus siitä, että jalkojeni alla on tukeva kallio, on jotain niin konkreettista, että en osaa kuin levätä. Tietoisena siitä, että pimein hetki on aina ennen aamun sarastusta.