30.7.2008

Yksi 55:stä

Viime lauantaina Heli ja Arto saivat toisensa. Päivä oli kaunis, morsian vielä kauniimpi ja sulhanekin säteili. Onnea vielä kerran hääparille! Häät olivat ihanat, kesän kohokohta!! Sai tavata kaikkia rakkaita sukulaisia ja ystäviä aina Australiasta ja Japanista asti ja Suomen joka kolkasta. Lapsillekin oli järjestetty oma puuhahuone, jossa sai serkukset vapaasti viettää omia jälleennäkemisen juhliaan. Ei tarvinnut lasten siis kaiken aikaa "kiltisti" istua juhlasalissa. Tässä kuvassa Niksu ja Julianne istuvat vielä paikoillaan, puuhahuoneeseen pääsyä odottamassa! :) Vielä lauantaina en voinut arvata, että oma elämämme saisi kaiken mullistavan käänteen. Tässä kanssani tyytyväisenä myhäilee rakas isi-pappani! Jo viime lauantaina tiesin, että olisin menossa tähystykseen selvittämään epämääräisiä vatsa-oireitani. En voinut mitenkään edes kuvitella että tauti olisi jotain muuta kuin "joku trooppinen juttu". Ei. En sitä vieläkään voi ymmärtää, että ihan oikeasti, minä ihan terve ihminen sain tiistaina 29.7.2008 tietää olevani yksi niistä 55:stä suomalaisesta, joka joka päivä kuulee sairastavansa sitä ihan kaikista kamalimman kuuloista tautia. Sitä, jonka nimeä on edes vaikea kirjoittaa. Sitä mikä saa koko elämän muuttumaan. Sitä, joka järkyttää. Se sairaus, jonka nimikin on yhtä ruma kuin itse sairauskin. Niin. Se on totta. Minulla on syöpä. Peräsuolessa. Ja minä kun olen yhä ihan yhtä terve kuin ennenkin. Mutta niinhän se menee, että tässä taudissa ne hoidot vasta sitten sairaaksi tekeekin, vaikka ne parantavatkin.

Kaikki menee uusiksi. Ihan kaikki. Tuon yhden kutsumattoman vieraan tähden, joka tuli salaa, lupaa kysymättä. Emme palaa kotiin Malediiveille.Sen sijaan meillä on jo uusi koti Lahdessa. Nikollekin on järjestynyt koulupaikka Lahden englanninkieliselle luokalle. Elämä koettelee, mutta muuta mahdollisuutta ei nyt ole, kuin elää vain yksi sekunti kerrallaan. Kiitollisena elämän lahjasta. Tietoisena siitä, että en ole yksin. Kiitos kaikkien teidän ystävien... Me selviämme tästä yhdessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit lähettää kommentteja ja omia kuulumisiasi suoraan Annelle sähköpostiin etunimi.sukunimi at hotmail.com Kiitos!