21.12.2008

Joulukalenterin 21.luukku

Tänään luukussa kurkistamme Nikon luokkaan!

Lauantai-aamuna kello kahdeksan kurvasimme Tiirismaan koulun pihaan, joka olikin jo ihan täynnä autoja. Niko kiikutti mukanaan opettajalle valitsemaansa joululahjaa: valkoista pöytäkynttilää, joka oli koristeltu pienin välkkyvin timantein. Ja lisäksi Niksu halusi välttämättä ostaa "opettajan lempikarkkeja": Marianneja. Myös muut oppilaat olivat tuoneet opettajalle pieniä lahjoja. Oppilaat istuutuivat pulpetteihinsa ja me vanhemmat änkeydyimme pitkin luokan seiniä odottamaan sitä juhlallista hetkeä kun lapsemme saisivat ensimmäiset numerotodistuksensa. "Good morning Mrs. Wills and everybody" lausuivat oppilaat kuorossa niin hitaasti ja hartaasti, että meitä kaikkia nauratti.

Opettaja piti pienen puheen, kertoi mm. siitä, että vanhempien ei pidä pelästyä, jos todistuksessa käytösnumero olisi kahdeksan tai jopa seitsemän. Nykyään hyvästä käytöksestä ei saa automaattisesti kymppiä vaan kasin! Ja yhdeksän tai kympin voi saada vain, jos oppilas suhtautuu toisiin oppilaisiin ja opettajiin ystävällisesti (rakentaa rauhaa ja puuttuu kiusaamiseen), on yhteistyökykyinen työskennellen ja leikkien toisen kanssa, noudattaa hyvin koulun sääntöjä, aktiivisesti seuraa opetusta ja on aktiivinen luokassa, osaa työskennellä itsenäisesti ja huolellisesti sekä huolehtii omista ja toistenkin koulutyöskentelystä ja tavaroista! Jokainen käytöksen osa-alue oli arvioitu todistuksessa erikseen asteikolla Excellent, Good, Satisfactory ja Needs improvement. Koska opetus on englanniksi, myös enkku oli todistuksessa jaoteltu eri osa-alueisiin (suullinen ilmaisutaito, lukeminen ja luetun ymmärtäminen sekä kirjoittaminen, kielioppi ja oikeinkirjoitus). Muuten todistus oli "tavallisen suomalaisen todistuksen" näköinen, vaikka enkuksi todistus olikin.

Niko oli erityisen tyytyväinen (ja tietysti me vanhemmatkin ylpeitä) kun sai käytöksestä ysin ja maininnan siitä, että Niko suhtautuu toisiin oppilaisiin ja opettajiin erinomaisen hyvin! Excellent!
Luokanopettaja Aila Wills ja Niko

Niko on todella nauttinut koulustaan, siellä on kuulema tosi kivat opettajat. Niko tykkää eniten "handikräftistä ja artista". Ja välitunneista!

Nyt alkoi kolmen viikon ansaittu joululoma. Lähdimme heti lauantai-aamuna ajamaan kohti Pohjanmaata, jossa vietämme muutaman päivän. Ja jouluksi palaamme omaan uuteen kotiin Lahteen. Tässä kuva matkalta, kuva otettu nk. Soinintieltä, joka on ihanaa kiemuraista metsätietä. Oli tosi liukasta, sivuliirrossakin olimme pari kertaa, mutta onneksi tiellä pysyttiin ja perille päästiin!

3 kommenttia:

  1. Onpa ihanan talvinen maisema! Mutta miten voi noin lähellä olla noin paljon lunta kun täällä vaan vesi lotisee???
    On ollu kiva availla teidän joulukalenterin luukkuja! Kiitos!:) Oikein lämmintä ja ihanaa joulua teille!
    Henna L.

    VastaaPoista
  2. Hyvä Niksu!!! :)
    Loistavia arvosanoja!

    Halit kaikille!
    Nähdään ens viikolla, jookosta!

    <3- eve ja velle

    VastaaPoista
  3. Moi Nikkis! Erinomaista, olet näköjään pärjännyt hienosti koulussa. Eno on täällä ylpä! Käyttäytyminen on yksi kouluarvosanojen tärkeimmistä jutuista, joten mahtavaa Niksu!

    t.Eno

    VastaaPoista

Voit lähettää kommentteja ja omia kuulumisiasi suoraan Annelle sähköpostiin etunimi.sukunimi at hotmail.com Kiitos!