Joulukalenterin 6.luukku

Minulla kesti monta vuotta keksiä että mitä tä vastata kyselijöille, jotka kysyvät: Mistä olet kotoisin? Olin syntynyt Ruotsissa ja kasvanut lapsuuteni Japanissa. Oli huojentavaa löytää termi "kolmannen kulttuurin lapsi" ja oppia, että en ole puoli-suomalainen tai en-mistään-kotoisin vaikka olinkin ulkosuomalainen. Ja ulkosuomalaisena pidän itsenäni edelleen, vaikka tällä hetkellä Suomessa asunkin. Matkalaukkulapsuuteni on tehnyt minusta suomalaisuutensa selkeämmin tiedostavamman kuin keskivertosuomalaisesta. Olenhan jo nelivuotiaasta joutunut selittelemään, että "ei, en ole amerikkalainen. Olen suomalainen!".

Perhepotretti Kyotossa 1978

Suomalaisuudesta tuli jo varhain tärkein minua kuvaava sana. Piti selittää että Suomi ei ole osavaltio Usassa eikä osa Neuvostoliittoa. Suomi on ihan oma maansa, itsenäinen maa Pohjolassa. Ja että Suomessa on neljä vuodenaikaa ja presidentti. Ja että Suomi oli Euroopan ensimmäinen maa, jossa myös naiset saivat luvan äänestää. Sisu, sauna, salmiakki, Sibelius olivat niitä ässiä, jotka kertoivat Suomesta.

Opin rakastamaan Japania, mutta minusta kasvoi myös kansallistuntoinen suomalainen. Mm. laulamalla Maammelaulua. Kotimaa kun taakse jäi -laulua lauloimme korkealta ja kovaa suurella tunteella:

Sininen on taivas, Siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

Japanin Suomalaisessa Koulussa suomalaisuutta vaalittiin mitä idyllisemmässä pienessä japanilaisessa maalaiskylässä vuorten juurella. Finlandiaa lauloimme Jasukon kuorossa suurilla konserttilavoilla siististi riveissä sinivalkoisissa asuissa. Menimme kuuntelemaan kun Okko Kamu tuli "bändeineen" Japaniin vierailulle.

Itsenäisyyspäiväjuhlat olivat lapsuudessani aina ne vuoden komeimmat juhlat. Jasukolle kokoontui alueen suomalaisia sankoin joukoin juhlistamaan isänmaan synttäreitä ja/tai olimme Kansain alueen komeissa itsenäisyyspäivän vastaanotoilla. Linnan juhlista en lapsena tiennyt mitään. Oli hämmentävää tulla Suomeen ja huomata, että hö, ei nää täällä mitään juhli. Kattoo vaan telkkaria. Spede-shown Loirin ja Pasasen sketsit Linnanjuhlien kättelyjonosta osuivat meidän mielestä nappiin...

Mutta mikä tekee suomalaisesta suomalaisen? Mistä syntyy kansallistunto? Miten minä kasvoin suomalaiseksi? Vaikea sanoa, mutta tiedän että tärkein juureni on ehdottomasti suomen kieli, kieli joka on niin kummallinen ja vaikea oppia... ja minä sain sen ihan lahjaksi. Äidinkielenä.

Kun synnyin suomalaiseksi, minä synnyin myös tasa-arvoisemmaksi naiseksi kuin moni muu nainen omassa maassaan. Suomessa tytön ei tarvitse alati muistaa, että hän on nainen, eikä mies. Että hän on sen vuoksi rajoitettu tai estynyt päättämään omista asioistaan. Bangladehissa opin ymmärtämään, että ei ole itsestään selvää, että vaikka olen nainen, minulla on passi, ajokortti, koulutus, ihan itse valittu puoliso, vapaus päättää omista henkilökohtaisista asioista, lupa liikkua ihan omana itsenään ilman esiliinaa tai ainaista jonkun vaimona tai tyttärenä oloa. Myös minun nimessäni luki D/O tai W/O eli kenen tytär tai kenen vaimo olen. Nainen ei ole vain nainen, vaan jonkun omaisuutta.

Suomen itsenäisyyspäivänä olen kiitollinen suomalaisuudestani ja ylpeä maastamme. Toki esi-isämme olisivat voineet valita "vähän aurinkoisemman maan", kuten tässä linkissä niin hienosti lauletaan. Helsinki valituskuoro, Helsinki Complaints Choir!

Levollista isänmaan syntymäpäivää! Ja onnittelut Nikolle, itsenäisyyspäivän nimpparisankarille, matkalaukkulapselle, josta on hyvää vauhtia kasvamassa Suomea syvästi rakastava suomalainen. Onhan Suomessa maailman parasta suklaata!