Mutta keskiviikko on The Päivä, sillä silloin kolahtaa eteisen matolle painotuore musteelta tuoksuva Aku Ankka-lehti. Koulusta kotiin kerittyään Niksu ahmii ihan ensimmäiseksi uusimman Aku Ankan (samalla kun popsii välipalaa).
Pää Akkaria ja masu välipalaa täynnä alkaa valmistautuminen seuraavaan lempipuuhaan, pulikoimiseen! Niksun intohimo on uiminen. Tai, no, pitäisikö sanoa että sukeltaminen... Uppeluksissa olo kun on Niksulle sitä ihaninta uimisessa!!
Mutta nyt on myös ihan näitä pintauimataitojakin opeteltu, sillä joka keskiviikko Niksu suuntaa Lahden Uimaseuran uimakerhoon Kivimaan Uimahalliin. Niksu aloitti uimakerhossa viime syksynä kun muutimme Lahteen. Ohjelmassa on ollut monipuolisesti eri tekniikoita, esim. vapaauintia ja jopa perhostakin. Nyt on harjoitteluvuorossa selkäuinti.Astuttuamme sisään uimahallin ovista, vastaan tulvi ihana tuttu uimahallin tuoksu...
Mummua ja tyttärenpoikaa yhdistää rakkaus pulikointiin. Tosin Mummun intohimo on vesijuoksu!! Eipä ihme että Mummu päätti lähteä Niksun mukaan uimahalliin...Samalla Mummu pääsee vähän vakoilemaan että mitä se poika siellä uimakerhossansa oikein puuhaa: onko vallan pinnan alla kaiken aikaa, vaiko oikeasti malttaa harjoitella niitä pintauintitaitojakin!!
Kuvia ei voi ottaa altailta, joten tässä siis näitä "kuivakuvia" ennen iloista altaaseen pulahtamista!
Ps. Juttelin Nikon uimaopen kanssa, joka vakuutteli, että kyllä se Niksu ihan on malttanut harjoitukset tehdä ja on oikein oppinutkin jotakin!! Harjoitus tekee mestarin, joka lajissa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit lähettää kommentteja ja omia kuulumisiasi suoraan Annelle sähköpostiin etunimi.sukunimi at hotmail.com Kiitos!