Minä, Sinä. Me.

Elämä on hassu juttu. Maapallolla tallustelee päivästä toiseen Minä-nimisiä henkilöitä, joiden ympärillä maailma pyörii. Se Minä-niminen henkilö elää omaa kallisarvoista ainutkertaista elämäänsä hengenveto kerrallaan. Eteenpäin. Päivästä toiseen.

On sadepäiviä. Aurinkoisia päiviä. Pilvisiäkin. Sumua, pakkasta, viimaa, hellettä ja myrskyäkin. Ilta tulee joka päivä. Ja yön jälkeen tulee jälleen aamu. Aina. Jokainen Minä sen tietää.

Päivät jaksottuvat viikoksi. Viikot hurahtavat kuukausiksi, kuukaudet vuosiksi. Ja ihan joka ikinen vuosi aloittaa Minä matkan auringon ympäri. Jei!!

Kuinka tylsää olisikaan, jos Minä joutuisi elämään yksin... On ihana kun Minällä on ihmisiä ympärillä, niitä jotka jakaa Minän kanssa elämän hetkiä. Hetkiä jotka eivät koskaan samanlaisia palaa. Minä tapaa toisen Minän, jolle Minä on kuitenkin Sinä. Minä, Sinä ja Hän jakavat hetken, josta tulkeekin moninkertainen ilo! On myös niitä ei-niin-hurmaavia-hetkiä. Minä muistaa parhaiten ne hetket kun Minä on tuntenut jotakin hyvin voimakkaasti... iloa, surua, murhetta, kiukkua, naurua, hämmästystä.

Hämmästystä aiheuttaa ainakin se, että miten nopeasti tämä aika kuluukaan! Kuvassa matolla makoilee 9 Minää, jolla jokaisella on kuvanottohetkestä oma kokemuksensa ja muistonsa! Miten ihanaa se onkaan kun Minä saa tavata pitkän ajan jälkeen toisia Miniä, niitä sellaisia, joita Ystäviksi myös kutsutaan! Jälleennäkemisen riemu kutittaa sydänalaa, vanhojen ja rakkaiden ystävien seurassa hymyilyttää väkisinkin.

Jokainen meistä on Minä. Jokaisella Minällä on oma sydän rinnassa lyömässä tahtia, keuhkot happea haukkomassa. Minän jokainen päivä on Minälle ainutlaatuinen. Ei ole kahta samanlaista kokemusta, kahta samanlaista tunnetta. Vain aavistus siitä, mitä sen toisen Minän puseron sisällä tapahtuu...

Jokainen päivä on lahja. Ja säät ja elämän monenkirjavat tapahtumat ovat kuin elämän käärepaperi. Joskus nauhat ovat liian kireällä, paperi liian tiukasti teipattu kiinni. Toisinaan paketti on kaunis, juhlava, kimalteleva. Mutta mitä virkaa pelkällä kääreellä tai koristenauhoilla on?

Mikä meitä yhdistää? Nistä syntyy elämän mielekkyys? Mitä mahtaa tapahtua Minälle huomenna? Minkälaiseen säähän Minä herää? Millä mielellä painaa Minä jälleen illalla pään?

Elämää se vain on, sanotaan kun jotain ikävää tapahtuu. Elämä maistuu toisinaan puulta. Mutta heti maistuu elämä Elämältä kun matkaeväinä on Yhteys ja Ystävyys. Silloin Minä löytää toisen Minän.

Silloin en Minäkään ole enää vain Minä minulle, olen Minä sinulle ja Sinä minulle Minä. Silloin olemme Me.