4.3.2011

Ainakin heikun keikun...

Voihan hurlumhei! Uuteen työhön ja uusiin kuvioihin kun hyppää, on kaikki vähän aikaa enemmän tai vähemmän vähän päällään. Näin sitä sitten blogikin on ihan vinksin vonksin...
Puppe ripustaa uusia verhoja
Kuvaa en jostain syystä saa millään kääntymään oikein päin, mutta mikäs siinä. Pääasia että viesti välittyy! Työn touhussa on ensimmäinen viikko mennyt oikein mukavasti. Ensimmäisiksi töikseni vaihdoin työhuoneeseeni verhot. Puppe tuli tietysti apuun!
Lounaaksi Samin tekemää pastaa...
Lounastin Pupen kanssa yhdessä työpaikan taukotilassa ja pakko oli kuva ottaa ihanasta ikkunamaisemasta. On tämä suomalainen kirkkoarkkitehtuuri vaan kaunista katseltavaa, etenkin kevätauringon paistaessaa ja lumen sulaessa sihisten...

Tämäkin kuva on jostain syystä kenallaan, vaan kyllä siitä käsityksen saa...
Ihan kaikkein parasta tänne Pohojanmaallemuutossa on ollut se, että on olo, että on tullut kotiin!!

Eilen lähdimme Samin kanssa kahdestaan katsomaan Kuninkaan puhe-elokuvaa. Leffa oli hieno, vaikka elokuvateatteri ihan nostalgisia tunnelmia nostattikin. Ei ole Seinäjoen elokuvateatteri muuttunut lainkaan, kuin olisi omaan nuoruuteen palannut! Ihan samanlainen se leffateatteri oli kuin 20 vuotta sitten kun ekoja treffejä Samin kanssa siellä vietettiin...

Kuinka ollakaan, leffassa tavattiin tuttuja ja päädyttiin sitten Suskun ja Jusun kanssa vielä porukalla Rossoon syömään. Kerrassaan ihanan rentouttava ilta. Ja ihan arki-iltana! Huokaus. Täytyy myöntää että olen onnellinen!! Happy to be here!

3 kommenttia:

  1. Toihan on mahtavaa kuultavaa, että on kotoinen olo. Toi elokuvateatterin muuttumattomuus on samalla surkuhupaisaa...:)

    VastaaPoista
  2. No, kylläpäs kuvat olivat menneet ihan vääritepäin. Kuis sä siinä onnistuit?

    Ja nyt äkkäsin myös sun treffi-kaverin! ;)Siis sitä mitä ensin feissrissa ihmettelin! :)

    Lilli

    VastaaPoista

Voit lähettää kommentteja ja omia kuulumisiasi suoraan Annelle sähköpostiin etunimi.sukunimi at hotmail.com Kiitos!