Viime syksyn antropologian luentojen muistiinpanot ovat niitä harvoja muistiinpanoja, joita tänne otimme mukaan. Nyt olemme näitä muistiinpanoja lukeneet ja haltioituneena huomanneet olevamme aivan esimerkkitapausten kaltaisia rypiessämme kulttuurishokin kourissa. Ja meidän kohdalla olemme saaneet extra-annoksen tuta erilaisia shokkeja, ja kulttuurishokki on kulkenut siinä rinnalla koko ajan.
Vaikka sitä kuinka hyvin osaisi ulkoa kulttuurishokkiin vaikuttavat tekijät ja tietoisesti pyrkisi olemaan "fiksumpi kuin onkaan", niin silti tosiasia on se, että kulttuurishokki iskee joka tapauksessa. Fiksua lienee se, että oppii sopeutumaan vallallaolevaan kulttuuriin menettämättä kuitenkaan itsearvostustaan ja lankeamatta ylimielisyyteen, happamuuteen ja jatkuvaan närkästykseen. Maa jalkojemme alla on edelleen vahva, vaikka myrskyssä tukka on putkella ollutkin.
Kulttuurishokin vaiheet ja sopeutuminen uuteen kulttuuriin on kaikkea muuta kuin helppo ja hauska juttu. Muistiinpanojen mukaan: "Turistina olo on helppoa ja mukavaa, on olo että tuntee ja tietää kaiken. Mutta kun on pidempään, alkaa tunteet tulla mukaan, jopa vihaa ja turhautumista. Alkaa olla negatiivinen käsitys paikallisista: 'Nämähän on 15-vuotiaan tasolla'. Uuteen kulttuuriin saapuja joutuu lapsen asemaan. Olemaan 'ihan pihalla kaikesta', ja joutuu jopa naurunalaiseksi. Uuteen kulttuuriin muuttaminen ja hmisten maailmankatsomukseen tutustuminen on suuri stressitekijä." (Muistiinpanot 1.11.06, herra R.D.M, aiheena Kulttuuriantropologia)
Kulttuuri mielletään usein niin korkealentoiseksi asiaksi, että sitä ei välttämättä osata edes nähdä ympärillään. Kulttuuri on muutakin kuin taidemuseo. Minä määrittelisin kulttuurin yksinkertaisesti "ilmaisuksi" jonka välineenä toimii kieli, ajattelu, tavat, nonverbaali viestintä, taide, ruoka, uskomukset ja uskonto ja jopa urheilu... Kulttuuri on olemassa joka paikassa ja siksi siihen tutustuminen on aivan ehdottoman tärkeää. Sillä sitä kautta näkyy kirkkaasti myös se, minkälaisen kallion päällä kukin seisoo...
Olemme huomanneet, että tämän maan kulttuurissa "pienillä yksityiskohdilla" ei ole tärkeää painoarvoa ja merkitystä. Tässä esimerkkeinä sentit ja millimetrit (tai täkäläisittäin 'inchit' eli tuumat): tilasin räätäliltä kuusi verhoa, joista kahden piti olla 94 ja neljän 98 tuumaa pitkiä. Sain kuusi verhoa, joista jokainen on eri pituinen: 93, 94, 95, 96, 98 ja 100 tuumaa. Verhotankojen kiinnittäjä porasi verhotangot niin, että toinen pää oli 1,5 tuumaa korkeammalla kuin toinen tangon pää. (Huom 1 tuuma on 2,5 cm). Suomalaisen millintarkassa silmissä nämä ovat "anteeksiantamattomia virheitä", mutta täällä siis suomalaista pilkunviilaajaa katsotaan vähän säälien, että 'voi sua raukkaa kun nyt noin pienestä hiillyt'! Kysymys kuuluukin: miksi niin intohimoisesti olen senttien ja millien perään? Onko se nyt niin väliä vaikkei kaikki olekaan niin "justiinsa"?
Viime yönä klo 4 Anna heräsi siihen, että jossain lorisi. No, kattopa se jällen lorotti vettä läpi vintiltä. Eilen vietiin vintille pesukone. Ja yöllä sitten petti pesukoneen vesijohto, joka valui seinän ja lattian läpi Annan makuuhuoneeseen. Yöllä Sami heräsi kolinaan kun Anna siirteli huonekaluja veden alta pois. Nyt sanoi Annakin jo: "vaikka tämä ei olekaan mun asunto, niin nyt mullakin alkaa vuotaa yli!". Niin. Tunteet kuuluvat olennaisesti tähän prosessiin. Tämä tekee kipeää: kaikki se, mitä olemme tottuneet pitää itsestäänselvyytenä, osoittaatuukin kerta toisensa jälkeen pinnaa kiristäviksi pikku ärsytyksen aiheiksi.
Tässä kulttuurissa ehdottomasti ihailtavinta on se, että tapahtuipa sitten mitä tahansa, ihmisillä on uskomattoman hieno taito suhtautua tapahtuneeseen rennosti. Ja hysteeristä ulkomaalaista osataan rauhoitella kaunein lohduttavin sanakääntein, luvataan vaikka kuu ja tähdet taivaalta, kunhan saadaan tilanne rauhoittumaan.
Lisäksi puhuttelevaa on myös se, kuinka taitavasti ihmiset osaavat elää vain tätä vallallaolevaa hetkeä. Huomista ei ole, eikä eilistäkään. On vain tämä hetki ja tässä hetkessä tehdään se mitä voidaan.
Meillä on edessä haastava tie. Nyt olemme siinä tienhaarassa jossa meidän pitää ihan oikeasti päättää haluammeko sopeutua tänne ja suostummeko astumaan ulos omasta tutusta kotipesästämme ja avaamaan sen lukon, joka on pitänyt oman kulttuuriminämme kasassa. Haluammeko maastoutua tänne??
"Vaaru rangaldhu, doh?" sanoo paikallinen, kun jokin on oikein hyvin.
Nyt ei muuta kuin kieltä oppimaan ja uuteen kulttuuriin sukeltamaan: Maassa maan tavalla, doh! Kontekstualisaatio jyrää! (Ja Jorelle terkut!)
Hei Anne, Sami ja Niksu!
VastaaPoistaNäin se on, kulttuurishokki tulee, ennemmin tai myöhemmin. Teille se on tullut ennemmin ja rajusti. Meillä kokemus oli paljon pehmeämpi (aluksi), suunnilleen ensimmäiset kaksi vuotta kaikki oli niin ruusuista ja ihanaa, sitten se iski; tunteet jotka eivät ole painokelpoisia ja sitten vähitellen seestyminen, että kyllähän täällä voi elää, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Siinä prosessissa ei välttämättä helpota, vaikka tietää, että näinhän se teoriassakin menee tai että joku Intian Valtameren toiselta rannalta sanoo, että siitä on mahdollista selvitä :) Mutta mahdollista se on! Teitä rakkaasti siunaten, Kirsi ja Juha