Karilleajo

Myrsky ilmestyi kuin tyhjästä. Istuin Niksun kanssa tyytyväisenä ferryn kyydissä matkalla Malesta Vilingiliin, kun Sami soitti hädissään ja kysyi, että "ettehän ole ferryn kyydissä". Vasta silloin tajusin että sää oli hetkessä muuttumassa rauhallisesta puolipilvisestä iltapäivästä hurjaksi mustaksi myrskyksi... aallot löivät raivokkaasti ikkunoihin ja sadetta tuli niin kaatamalla, että ikkunasta näkyi vain valkoista ryöppyä. Ferryn kuljettaja luovi kuitenkin taitavasti aalloilla eikä paatti tuntunut keikkuvan liiaksi. Mutta juuri kun olimme lähestymässä Vilingilin satamaa, kuului raastava matala ääni ja ferry pysähtyi nytkähtäen.

Ferry oli ajautunut liiaksi reitiltä sivuun ja oli nyt jumissa riutalla. Ihmiset alkoivat puhua kaikki yhteen ääneen hätääntyneenä ja saimme monenlaisia ohjeita: "kaikki oikealle puolelle ferryä", "kaikki keulaan", "menkää takaisin istumaan" -ohjeita tuli joka suunnasta ja yksikään ohjeen antaja ei ollut varsinaisen miehistön jäsen. Pahinta tilanteessa oli se, että mitä suuremmalla todennäköisyydellä paikallinen liikennelaitos ei ole valmentanut miehistöä toimimaan rationaalisesti ja tarkoituksenmukaisesti tämänkaltaisissa tilanteissa. Ferryssä on aina vähintään kaksi miehistön jäsentä, tänään oli neljä. Mutta kukaan heistä ei antanut ohjeita, vaan kaikki ihmiset huusivat yhteen ääneen ja jotkut kovaäänisimmät ja selväjärkisimmät alkoivat jakaa pelastusliivejä (jotka olivat surkeassa kunnossa: nauhat solmuissa ym) ja kehottivat viimein ihmisiä istumaan paikallaan.

Tilanne oli kaoottinen. Onneksi Niksu on luonteeltaan varsinainen viilipytty, eikä siis hätääntynyt lainkaan. Mutta vieressäni oleva noin 10-vuotias paikallinen tyttö oli todella hätääntynyt ja pelokas, juttelin hänelle ja autoin hänelle pelastusliivit ylle, joita siis meille alettiin jakaa kun meitä pelastamaan tulleihin toisiin ferryihin ei pystytty ihmisiä evakuoimaan, koska merenkäynti ja tuuli oli niin hurja.

Paikalle tulleet ferryt yrittivät hinata meitä irti, mutta ferry alkoi pyöriä vain akselinsa ympäri. Osa ihmisistä alkoi itkeä ja tunnelma oli kuin jostain absurdista kauhuelokuvasta aaltojen lyödessä pärskeitä ikkunoihin ja tuulen tärisyttäessä ferryä.Mutta yhtä pian kuin myrsky oli noussutkin, se meni myös ohi. Hetkessä tuuli tyyntyi ja auttamaan tulleet ferryt saivat kiskottua meidät irti riutalta. Onneksi olimme noin 50 metrin päässä terminaalista.

Sami oli meitä vastassa, sillä juuri kun olin ehtinyt Samille sanoa, että "ei täällä ole mitään hätää", jouduin soittamaan uudelleen, että"ajoimme karille, olemme kiinni riutassa"... Mutta onneksi siis päästiin riutalta irti ja turvallisesti kuivalle maalle. Helpotuksen huokaus -säikähdyksellä selvittiin! Mutta Niksu sanoi, että "ei se ollut jännittävää ollenkaan" (Kuva otettu siinä alkuryysiksessä. Ja kuten kuvasta huomaatte, Niksun ilme kertoo sen, että tulipa eteen tilanne kuin tilanne, poika se vaan on yhtä rauhallinen...)!