Olen toipunut leikkauksesta ihmeen nopeasti. Tosin: arpi aristaa ja välillä huippaa. Kroppa huutaa vielä lujaa; eipäs hoppuilla! Pitää ottaa rauhallisesti ja muistaa olla kantamatta, nostamatta ja siirtämättä mitään maitopurkkia painavampaa.
Lääkärin määräämät "kaksi 15 minuutin kävelylenkkiä päivässä" on ollut aikalailla nappiin osunut ohje. Enempään ei vielä jaksa. Mutta olen jo kuitenkin köpötellyt kylillä shoppailemassa sekä lepuuttanut mieltäni Finnkinon uusissa pehmeissä punaisissa leffatuoleissa!
Kiitos ihanille ystäville jotka ovat raahanneet minua ihmisten ilmoille. Ja ennen kaikkea Samille ja Niksulle, jotka ovat hemmotelleet minua kuin sulttaaniprinsessaa!
Viime päiviä kuvaavaa sana kolme. Kolmen viikon kuluttua tapaan syöpälääkärin, jonka kanssa tehdään suunnitelma jatkohoidoista. Syöpäni on luokkaa Dukes B, mikä tarkoittanee, että jatkohoitoina tulisi sädehoito ja solusalpaajat. Mutta niistä siis varma tieto kolmen viikon päästä.
Mieli on ollut ihmeellisen hyvä, vaikka kolmihenkinen perhemme edelleen elää "ei-me-vaan-tiedetä-miten-tää-tästä-jatkuu" -elämänvaiheessa. Nyt keskitytään tähän hetkeen: Niko viihtyy englanninkielisessä koulussa mainiosti. Minä opiskelen verkkokurssilla kirjoittamista. Sami aloittaa maanantaina kolmen viikon opettajan sijaisuuden Vääksyssä.

Anne rakkahin!
VastaaPoistaIhana kuulla, että olet hyvin toipunut.
Tullaan ensi viikonloppuna Lahteen. Ois melkein pakko vihdoin nähdä. Soittelen. Ai niin... ilmoittaudun leffakaveriks ilomielin. Oon vasta kerran nähnyt tuon leffan. (oikeen musikaalin kaks) Sanna
Kiva kuulla, että noin hyvin olet toipunut :)
VastaaPoistaJaksamista jatkoonkin!
Mukkavaa bloggausta...mutta Jugi odottelee bloggausta samin uudesta hopeanuolesta!!!
VastaaPoistaKiitos vinkistä: blogipostaus hopeanuolesta laitetaan työlistalle, lupaa järjestelmävalvojablogikirjailija
VastaaPoista