2.11.2008

Lumiukkoa moikkaamassa

Perjantai-iltana lähdimme äkkilähdöllä kohti Pohjanmaata. Talvimyrsky teki tuloaan ja Boraan oli pakko hakea talvirenkaat alle. Lähdimme liikkeelle iltakymmeneltä ja matkaa oli 300 kilometriä. Viimeiset 70 kilsaa köröteltiin tooosi hiljaa, sillä lumimyrsky oli ihan kauhea. Ja alla ne kesäkumit. Huh huh. Harvoin näkee Samia ajamassa kieli keskellä suuta, kummatkin kädet ratissa kiinni. Vauhtia oli huimat 40km/h, yhtään ei saanut ylimääräisiä jarrutella, kaasutella eikä rattia käännellä. Tiellä oli noin 10 senttiä lunta ja tie täysin auraamaton. Umpihangessa ja hirveässä tuiskussa on kyllä ihan toooosi vaikea ajaa. Tässä kuva tuiskusta. Huh huh. Oli kuin avaruudessa olisi liitänyt, kun hiutaleet säntäilivät lasia kohdin kuin tähdet tähtiensodassa! Perille kuitenkin päästiin, vaikka moottorin aluslevykin jossain vaiheessa osui johonkin epämääräiseen möykkyyn tiessä (mikä lie kinos/orava/jänis/mäyrä). Moottorin aluslevy oli siis osittain irti ja välillä kuulosti tosi pahalta kun kuului kuinka aluslevy raapaisi tien pintaa oikein kunnolla. Aamulla Sami vaihtoi Boraan talvirenkaat ja Niksu pääsi lumiukon tekoon. Ja minä hiippailemaan lumessa Ukin Reiskat jalassa!
Niksu polleana!!
Ihana oli nähdä lunta ja samalla tietysti Alajärven asukkeja: Mammaa, Ukkia, Memmaa, ja Valppaan muuta poppoota. Jenskan syttäreitäkin päästiin viettämään... Onnea ihanalle 17 veelle! Kotiin palattiin lauantai-iltana. Oli huomattavasti helpompi keli ajaa takaisin. Mutta olipahan alla jo sitten ne talvirenkaatkin! Tosin täällä Lahdenkorkeudella ei ole kyllä lumesta tietoakaan. Mutta käytiinpähän lumiukkoa moikkaamassa... Niksu oli reissusta enemmän kuin iloinen!!

2 kommenttia:

  1. Ja edelliseen lisätäkseni: On ihanaa kun osaatte nauttia kaikesta! t: Sussu-serkku

    VastaaPoista
  2. Minäkin tahdon lunta. Noi kuvat toivat mieleen syksyn 1992, kun asuin Vaasassa ja pysyvä lumi tuli jo lokakuun 22. päivä.
    Tsemppiä!
    Toivottelee Sari

    VastaaPoista

Voit lähettää kommentteja ja omia kuulumisiasi suoraan Annelle sähköpostiin etunimi.sukunimi at hotmail.com Kiitos!