![]() |
| Blogikirjat |
Kirjojen laatu on -kröhöm- miten sen nyt sanoisi, öö, no, sanotaan että "intialaista laatua". Mutta vaikka kirjat jo natisevatkin liitoksistaan, nautin suunnattomasti kun saan silittää kirjojen kiiltäviä sivuja ja huokailla tyytyväisenä. Ei siitä pääse mihinkään, mutta totta se on, että on tämä meidän elämä vaan ollut aika uskomatonta. Kaikesta ollaan kuitenkin selvitty, ja entistä vahvempina ja onnellisempana. Elämässä tärkeintä ei ole asiat, tavarat eikä edes paikat. Tärkeintä on ihmiset... Yhteiset kokemukset ja muistot. Ennen kaikkea se kokemus, että yhdessä rakkaiden kanssa voi selvitä vaikka mistä!
Sain kirjat torstaina, kun olimme mummua ja pappaa vastassa lentokentällä. Toivat nämä kirjat mukanaan Intiasta. Onneksi olivat pakanneet kirjat käsimatkatavaroihin, matkalaukut kun jäivät maailmalle vielä seikkailemaan. Perille tuli myös iki-ihana tuliainen Lilliltä, sekin ehjänä. Kuvan siitä laitan jahka saadaan koti Kurikassa kasaan. -Niin, tätä blogia en kaikista pähkäilyistäni huolimatta malta kuitenkaan kokonaan lopettaa.
Pakkaustouhut ovat nyt siinä vaiheessa, että kaaos on kohta päällä. Olen taas onnistunut pakkaamaan "vähän sieltä ja täältä". No, ennen kuin koti on ihan huiskin haiskin, voi vielä nauttia tunnelmallisesta kynttilävalaistuksesta ja hämyisistä illoista.
Kohta on tunnelma pakattu laatikoihin odottamaan uuteen kotiin tupsahtamista. Muuttoon on kolme ja puoli viikkoa. Hups! Ja sehän on vallan ruhtinaallisen paljon aikaa. Sitä kun on tämän blogin olemassaolon aikana muutettu jopa päivässä. Tällä kertaa muuttoa helpottaa Ikean muuttolaatikot, joiden kanssa ei tarvitse tapella teippaamisen kanssa. Pakkauslaatikoiden mekanismi on tukeva ja kätevä. Hyvä on näillä laatikoilla muuttaa -vaikka Kiinaan.



Nii in, ne kirjat on kyllä ihan Intialaista laatua. Seuraava kirja onkin sitten tehtävä vuoden päästä ettei paisu liian paksuksi. :)
VastaaPoistaMukava olis tosiaan nähdä tuliainen siellä teidän Kurikan kotona sitten. Sitä kun voi käyttää niin monella eri tavalla. Minkä sinä valitset?
Ja hei! Teillä on uus peilisydeemi tossa eteisessä!
Anne olet tärkeä mulle! Pian nähdään!
Onnellista muuttoa ja ihania kevätpäiviä pesänrakennuspuuhiin Kurikkaan!
VastaaPoistaJa olen uskollinen bloginlukijasi edelleen:)
- Susku-