Kaikki elämäni muutot..

Koti. 

Mitä se on? Missä se on? Miten se syntyy?

"Koti on siellä minne sydämensä ripustaa"
"Koti on siellä, missä saat aina halauksen"
"Mun koti on aina siellä missä mä oon majoituksessa" (Niko 11v)

Kotia pakataan taas pakettiin. Kun olen käynyt läpi kaapin sisälmyksiä, olen myös tehnyt inventaariota siitä, että mitä panna kirpparille, mitä pakata mukaan ja mikä lentää suosiolla suoraan roskikseen. Monta kertaa olen jäänyt muistelemaan esineitten äärellä: "tätä paitaa Niko piti silloin kun kiipeili Vilingilin puissa".. Homma on hidasta ja työlästä. Miksi ihmeessä ihmisellä pitää olla niin paljon tavaraa??

Nelosella pyörivä Himohamstraajat-ohjelma on puhutellut. Totta on, että joissakin esineissä on todella paljon tunnearvoa. Muistoja. Mutta missä kulkee normaalin säästäväisyyden ja sairaalloisen vakavan himohamstrauksen raja?

Tavara ja materia ei voi ikinä korvata aitoja kontakteja ihmisiin. Vaikka joillakin esineillä tärkeä tunnearvo onkin, tosiasia on, että vaikka jonkun tavaran heittäisikin roskikseen, se ei tarkoita, etteikö tuota tärkeää muistoa olisi ollut olemassa, tai että siihen liittyvä ihminen olisi roskiksessa. Himohamstraajat ovat kaikki samassa asemassa siinä mielessä, että heille tavara, joka toiselle on ihan ilmiselvä roska, edustaa niin voimakkaasti muistoesinettä, että he eivät voi siitä luopua, ei millään. Ja niin joka nurkka pursuaa tavaraa. Todellisuudentaju hämärtyy, tavaroista tulee ihmisiä tärkeämpää ja himohamstraajat ovat entistä pahemmassa jamassa -yksin pakkomielteensä vankina.

No, ei ollut tarkoitus heittäytyä näin synkäksi. Mutta joo. Syvällistähän tämä on. Nämä elämän nivelkohdat. Joku jakso jää taakse, alkaa uusi vaihe. Muutto on aina iso muutos. Tulee ikävä tätä kotia, tätä maisemaa, tuttua omaa lähikauppaa, arkea juuri tässä kodissa.

Se mikä kulkee mukana aina, on se MINÄ itse. Meidän perhe, meidän perheen kulttuuri. Ja kulttuurilla tarkoitan kieltä, tapoja, ajattelua.. sitä mitä syömme, harrastamme ja minkälaiseksi kotimme "puemme". Jo tämän blogin olemassaoloaikana kotimme on vaihtunut niin monta kertaa, että en ihan näin äkkiseltään osaa edes sanoa, kuinka monta kertaa... hmm...koteja on ollut paikkakunnilla Keuruu, Alajärvi, Vilingilissä kaksi, Male, Ankkurissa kolme. Siinä tulee jo öö.. 8 kotia, nyt tuleva on siis yhdeksäs neljän vuoden sisään. Huokaus. Pitkä huokaus. Ja mukaan on mahtunut häätöä, syöpää ja upeita palmurantoja, lumisia talvia ja muutama muu muuttuja.

Niin, ainoa pysyvä ja selvä asia on ollut elämässämme sana Muutos. Muutoksesta on tullut osa elämää, osa arkea, osa rutiinia. Ja muutoksen keskellä se kaikkein pysyvin on kirkastunut. Se, että kallio jalkomme alla on niin vahva ja niin horjumaton, että vaikka välillä tukka päässä hulmuaakin ja muuttorumban askeleet meinavat läkähdyttää, on sydämessä silti se yli ymmärryksen käyvä lepo ja rauha. Onnellisuus ei ole kiinni siitä, miten pysyvää ja muuttumatonta kaikki on. Onnellisuus on kiinni siitä, että huomaa kuinka pienillä lumihiutaleilla on tähdenmuotoiset sakarat..