Työsähköpostiin tuli email:
Tyhy-toiminta tarjoaa teatteriliput10 euron hintaan Dance of the Vampires-musikaaliin Seinäjoen kaupunginteatterissa 28.10.2011 klo 19.00. Hintaan kuuluu väliaikakahvi leivoksella sekä linja-autokyyti.
Sen kummempia miettimättä varasin liput ja paikat. Ajattelin, että no, hintaan kuuluu kahvi ja leivos, että olkoon vaikkei mitkään vampyyrit kiinnostakaan. Normihinta kun olisi 38e niin... ok, mennään.
Mutta kuinkas kävikään... meinasi jäädä koko teatteriinlähtö kun Sami ei päässytkään lähtemään. Muutama tunti ennen esityksen alkua sain puhuttua työkaverini (eli rakkaan ystäväni Sannan) mukaan. Sannan, joka oli omalta osaltaan suosiolla deletoinut Tyhy-vampyyri-emailit roskalaatikkoon.
Kaiken kukkuraksi tuli kiire... Lähtö oli kertakaikkisen hektinen ja olimme perillä teatterilla aivan viime tipassa. Olimme viimeiset saliin tulijat. Kyllä siinä vähän nauratti kun autokin jätettiin sakkopaikalle...
- Onko tää musikaali, kysyi Sanna kun istuidumme penkeille.
- Öö, kai tää on...
En todellakaan olisi lähtenyt nimen perusteella vampyyrien tanssia katsomaan. Nyt jälkikäteen surffailemalla selvisi että kyseessä on Roman Polanskin kulttielokuvaan perustuva musikaali, joka Seinäjoella sai Pohjoismaiden kantaesityksensä.
Enkä todellakaan voinut kuvitella, että esitys imaisisi niin totaalisesti mukaansa! Lavasteet olivat kertakaikkisesti aivan mahtavat. Puvustus ja maskeeraus samoin. Roolisuoritukset olivat upeat. Esitys sai minut niin pelästymään, pyyhkimään kyyneleitä liikutuksesta, nauramaan makeasti kuin sulkemaan silmänikin. Oli pakko vain nauttia harmonisesta ja täydellisesti yhteensointuvasta laulusta ja musiikista.
Sarahin roolissa näytelleen Raili Raitalan roolisuoritus oli mielestäni aivan fantastinen. Samoin professoria esittänyt Esa Ahonen sai laulusuorituksistaan raikuvimmat aplodit. Seinäjoen kaupunginteatterin sivuilla voi lukea arvosteluja esityksestä.

En olisi ikinä uskonut että Seinäjoen kaupunginteatterin musikaali Dance of the Vampires olisi niin vaikuttava esitys, että lopussa antaisin aplodeja seisten.
Tässä pari linkkiä esitykseen:
Traileri 1
Traileri 2

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit lähettää kommentteja ja omia kuulumisiasi suoraan Annelle sähköpostiin etunimi.sukunimi at hotmail.com Kiitos!