15.12.2007

Joulukalenterin 15.luukku

JOULUN ODOTUS

Eri kulttuureissa joulua odotetaan eri tavoin. Nyt täällä kun joulu ei näy sitten ei NIIN missään, on myös joulunodotusta tullut pohdittua eri tavalla. Sekin on selvää, että vaikka valkoista joulua kuinka toivoisi, sitä ei tänne saa. Eikä joulukuusta, eikä joulutähteä, eikä kinkkua, eikä edes jouluvaloja. Mutta on siinä jotain hyvääkin... eipähän tule joulustressiä, sillä suomalaiseen joulunodotukseen saattaa liittyä myös aikamoiset paineet! Pitää ostaa joululahjoja ("voi ei, mitä nyt sille ja sillekin keksin"), leivontatarvikkeita (torttutaikinaa, piparitaikinaa -"vai pitäsikö tehdä itse"...), ruokaa ("apua, muistinko tilata kinkun ja jos en tilannut, täytyykö tänäkin vuonna ajaa 150 kilometriä kinkun perässä!")... Ja sen päälle pakata lahjoja, leipoa pipareita, tehdä laatikoita ja harmitella sitä kun pitäs ehtiä siivota vähän enemmän. Ja tietysti on kaikki joulujuhlat ja pikkujoulut. Ei ihme että joulunodotus voi olla jopa paniikinomaista; "apua, enää 9 yötä jouluun!!"...

Nyt täällä joulunodotus onkin osoittautunut todellakin toisenlaiseksi. Tällaista sen pitäisi olla joka paikassa! Kun olen kiertänyt kaupoissa ja miettinyt joululahjoja, tuntuu ihanalta, kun se perinteinen "kilisee kilisee kulkunen" ei soikaan joka kaupassa, eikä kaupoissa ole ruuhkaa ja tönimistä ja kireitä ja kiukkuisia katseita. Toivonkin, että tämä postaus saisi pysähtymään ja muistelemaan mikä on sittenkin sitä olennaisinta joulussa...

LAPSUUDEN JOULUT

Olen viettänyt suurimman osan lapsuuteni jouluista Japanissa... Parhaimpia lapsuudenmuistojani on piparinleipomiset joulun alla... kuinka ihanaa olikaan saada leipoa pipareita iloisen joulumusiikin tahdissa tonttulakit päässä. Myös joululahjojen ostaminen ja pakkaaminen oli niin jännää. Muistan yhä sen, kuinka jopa lyijykynän ja kumin pakkasin omiin pieniin kääreisiin... Serkkujen kanssa vietetyt joulut ovat varhaisimpia ja suloisimpia lapsuuden muistojani.

Suomessa joulunodotus tuntuu alkavan vuosi vuodelta aikaisemmin. Vuosi sitten Niksu osti Juliannen kanssa suklaajoulukalenterit lokakuun lopussa Keuruun Siwasta. Tulivat innoissaan kaupasta ja sanoivat että "nää oli nolla euroa"... kalenteri kun maksoi 99 senttiä! -Siinäpä jälleen jouluinen lapsuudenmuisto, ainakin meitä aikuisia nauratti kovasti...

Koska odottavan aika on pitkä, ei ihme, että joulukalenterin luukkujen avaaminen on niin mukavaa. Joulukalenterin luukkuja on avaamatta vielä 9. Jouluaattoon siis 9 yötä ja kymmenennen yön jälkeen saa herätä jouluaamuun.

Meillä alkaa jouluvalmistelut olla jo valmiit: lahjat pakattuina -öhm, siinä ne sitten taisi ollakin. Ei tehdä edes jouluruokia, kun joulunpyhät ollaan turistisaarella. Mutta pipereita leivotaan sitten kun Juuliska tulee, eli kuuden yön päästä...


JOULUORKIDEA


Kävin tänään kukkakaupassa ja kun katselin kukkakaupan orkideoita ajattelin, että olkoon, ostetaan jouluorkidea kun kerran joulutähteä ei saa...

Orkidean myötä
mukavaa ja levollista joulunodotusta!


1 kommentti:

  1. Mahtavaa kohta tätin tyttö on sielä ja pääsemme juhlimaan synttäreitä! Vuosi on vieräähtänyt. Viime jouluna olimme Keuruulla ja nyt yhdessä sitten saarilla! jee jee Julianne kiittää tätiä muistamisesta!

    VastaaPoista

Voit lähettää kommentteja ja omia kuulumisiasi suoraan Annelle sähköpostiin etunimi.sukunimi at hotmail.com Kiitos!