Ilta on ehdottomasti lempivuorokaudenaikani. Niinpä ILTA on mielestäni oman blogipostauksensa ansainnut... Ilta-aurinko, iltavalaistus, iltahetket kertovat minulle nimenomaan päivän mukavimmista ja rennoimmista hetkistä!
Auringonlaskun jälkeen voi mielestäni kokea Malediivit parhaimmillaan: on ihanaa tuntea lämmin tuuli kasvoillaan yllään kirkas tähtitaivas... Lämmin ja pimeä on ihana yhdistelmä!
Auringonlaskun jälkeen voi mielestäni kokea Malediivit parhaimmillaan: on ihanaa tuntea lämmin tuuli kasvoillaan yllään kirkas tähtitaivas... Lämmin ja pimeä on ihana yhdistelmä!
ILTA-AURINKO

En tiedä erottuuko tästä pikkukuvasta meidän olohuoneen ikkunalla oleva kynttelikkö, jonka valo loisti upeasti alas kadulle. On suorastaan sääli, ettei täällä vietetä joulua lainkaan, sillä myöskään jouluvaloja ei ole ripustettuna minnekään. Mielenkiinnolla odotamme että pääsemme turistisaarelle joulunpyhiksi. Jos siellä olisi vähän "jouluisempaa"...
Olen armoton iltavirkku... Olen ollut pienestä pitäen. Usein illan viimeisinä hetkinä kirjoitan kirjettä, päiväkirjaa tai sähköposteja. Jos kaikki päiväkirjani, kirjeeni ja sähköpostini laitettaisiin yksiin kansiin, siitä tulisi varmastikin tiiliskiven painoinen ja kokoinen opus.
ILTAHETKET
Olen sanonut, että vielä joskus minusta tulee kirjailija... kirjoittaisin kirjani varmastikin illan rauhallisina ja hämyisinä hetkinä... ja yhden kirjan nimeksi tulee: "Äiti kerro mulle tarina!", sillä joka ilta nukkumaan mennessään Niksu pyytää kertomaan tarinan. Ja niinpä tarinoita on tullut keksittyä satoja, yleensä niissä seikkailevat ystävykset Pieni Hiiri ja Pieni Orava, jotka joutuvat moniin kommelluksiin matkustaessaan ympäri maailmaa... Kun aloitan tarinan, en tiedä miten se päättyy tai mistä se kertoo, kunhan kerron mitä sylki suuhun tuo. Ja Niksu nauttii! Kun kysyin häneltä, että miksi aina pyydät että kerron tarinan, perusteluiksi sain; "koska musta on kiva kun sä olet mun lähellä", "mä tykkään kuunnella kun sä kerrot tarinan" ja "ne tarinat on niin hassuja, että mä saan aina nauraa, siksi mä niistä tykkään"...

NIMIPÄIVÄONNITTELUT kaimoille
Hyvää Annan, Annen, Annin, Anun- päivää!
Erityisnimpparionnittelut Annalle joka jakoi täällä kanssamme monta iltaa...
Ps. Nimipäivänäni saan viettää myös aina puolivuotissyntymäpäivääni, sillä nimi- ja syntymäpäiväni välillä on tasan puoli vuotta!

Sydämelliset onnitelut Annelle! Onnea myös kakskyt- ja puolivuotiaalle!
VastaaPoistaMahdollisimman rauhallista joulun odotusta myös toivottelee Kalkkikset
Suuret nimpparionnittelut Annelle! t. tämän päivän nimpparisankari Ida-ANNIKA & Jukka :)
VastaaPoistaPaljon onnea Annelle! :-)
VastaaPoistaNuo teidän ilta-aurinkokuvat näyttävät aivan ihanilta! Erityisesti nyt, kun täällä ei ole lumesta tietoakaan ja kaikki on niin synkkää ja mutaista... Toivottavasti jouluksi saadaan lumihuntu!
T: Kirsikka
Muutaman tunnin myöhästyneet nimpparionnittelut Anne. ONNEA! Nuo tarinat ovat suosittuja meilläkin, kun vaan äiti aina jaksaisi keksiä. :)Sanna
VastaaPoistaMyöhästyneet onnittelut! Muistin kyllä sunnuntaina ajatuksin sinua!
VastaaPoistaMuuten, Jannekin on kova tarinoiden kertoja. Iltaisin on pojille kerrottu vaikka mitä Benjamin ja Oliver seikkailuja. Olen monta kertaa sanonut Jannelle, että kirjoita ihmeessä ne tarinat muistiin pojille.
Jaksamisia teille!!! Niin ihana olisi tulla sinnekin...tuo iltahämypostaus oli niin houkuttelevan kutsuva.