6.1.2009

Oi tätä Pohjolan eksotiikkaa!!

Myönnän että tänään pelkäsin ihan hulluna!! Oli tosi kauhistuttavan, järkyttävän kummallista, outoa, eksoottista, suorastaan ihan huisin jännää astua ekaa kertaa jäälle pitkään aikaan...

Anne on ice

Olimme tulleet Ankkurin satamaan, Sibeliustalon edustalle mukanamme sukset -tarkoituksena siis sivakoida ladulla jään päällä.
"Meidän Anna" ja Niksu

Mutta tuuli oli puhaltanut lumen pois, latuja ei näkynyt missään. Sen sijaan ihmisiä kulki jäällä paljon: perheitä lastenvaunujen ja koirien kanssa, osa luisteli silmin nähden nauttien sydämensä kyllyydestä tasaisella ja sileällä jäällä Sibeliustalon edustalla satama-altaaseen jäätyneiden laivojen takana... Kauempana toiset retkiluistelivat pitkää matkaa reput selissään, jaloissaan siis luistimet, käsissään sauvat, kaulassaan naskalit.

Totesimme, että meillä taisi olla kyllä ihan väärät varusteet, luistimet olisivat todellakin toimineet tällä jäällä suksia paremmin. Jää oli mustansinistä, kiiltävää ja kirkasta. Välillä "apua, tää jää ei kestä"-paniikki meinasi iskeä, mutta Anna lohdutti, että "kato nyt noita kuplia, niistä sä näät että tää jää on ainakin 20 senttiä paksu!"... Ja todellakin: pyllistelin jäällä kuin turisti ikään ihan innoissani huomatessani, että jäässä näkyi sen sisään jäätyneitä kuplia. Kuplat "menivät syvälle", jäätä oli siis todellakin paksusti. Mutta huh huh, onpa tämä Suomi vaan NIIN eksoottinen ja erikoinen maa. Kävellä nyt järven päällä -jäällä!!

Päivän lehdessä olikin sopivasti juttu jäästä. Tässä pari poimintaa artikkelista:

Teräsjää: Muodostuu pelkästä vedestä. Viisisenttinen teräsjää kantaa ihmisen, 15 -senttinen moottorikelkan ja 20 -senttinen tuhannen kilon henkilöauton.

Kohvajää: Muodostuu lumisohjosta ja vedestä. Kohvajää on huokoisempaa ja siten pettävämpää kuin teräsjää.

Teräsjään ja kohvajään erottaa väristä: Teräsjää on kirkasta ja sinertävää, kohvajää samean valkoista.

Uveavanto: Uveavantoja syntyy leutoina ja runsaslumisina talvina. Jää on kevyenpää kuin vesi, joen se kelluu veden päällä. Jos sen päälle sataa runsaasti lunta kuormaksi, jääpeite notkahtaa ja sen päälle alkaa pulputa vettä syntyneistä halkeamista. Uveavannoista nouseva vesi sulattaa lumeen sohjoisen laikun, joka voi pettää. (Lähde: Etelä-Suomen sanomat, 6.1.2008)
...

Olemme nauttineet suunnattomasti, kun saimme "meidän Annan" meille yökylään. Saatiin muistella meidän "kreisistä kreisimpää" alkuaikaa Malediiveilla. Kyllä se vaan olikin aikaa se. Nyt jo häädölle, vuotaville katoille ja vuohenpäille merenpohjassa pystyy nauramaan... Kevät 2007... Joo, se oli kyllä kevät, jota ei ihan hevillä unohda. Niinhän se menee, että yhteiset (etenkin ne karut) kokemukset lähentävät!! Ja tottahan sitä piti "vanhojen hyvien aikojen kunniaksi" pelata se miljoonas kerta Monopolia... Ja vielä ennen Annan lähtöä syötiin "kunniavieraan kunniaksi" (kuten Niksu sanoi) Mikki Hiiri-vohveleita!!

1 kommentti:

  1. Haloo!! Ohoi tätä pohjolan eksotiikkaakin on tullut selailtua jo useamman päivän ajan.. oisko joskus päivityksen paikka? Mietin tässä vain että olettehan vielä hengissä?? :D hahaha
    -Welletheworstblogiupdeittariever!!

    VastaaPoista

Voit lähettää kommentteja ja omia kuulumisiasi suoraan Annelle sähköpostiin etunimi.sukunimi at hotmail.com Kiitos!