Tukka hyvin, kaikki hyvin?!

Huomenna pakkaan vaaleanpunaisen (siihen suorastaan tyrmäävän kitchiin) Hello Kitty-laukkuun tietokoneen, Frendit, Fazerin sinistä, villasukat ja angoravillaisen villatakin. Puen päälle pipon, toppatakin, pörrölapaset ja talvicrocsit ja huristelen punaisella autolla Keskussairaalan onkologian osastolle. Siellä minua odottavat jälleen sytostaattikoktalit ja sairaanhoitajat smurffinsinisissä käsineissään. Menen vapaaehtoisesti saamaan myrkkyjä, jotka tekevät terveestä sairaan.

Tapasin tänään syöpälääkärini, joka totesi, että kaikki on hyvin. Periaatteessa syöpä on jo parannettu, leikkauksella. Mutta koska olen niin nuori (olen kuullut sen viimeisen puolen vuoden aikana niin monta kertaa, että alan uskoa siihen jo itsekin), minulle halutaan antaa paras mahdollinen hoito. Ja siksi näitä "liitännäishoitoja" annetaan. Ja niitä annetaan siitäkin huolimatta, vaikka ei tiedetä kuulunko ryhmään a, b vai c. Eli saanko sytostaatteja "turhaan", vai "ihan tarpeeseen". Eli ilman näitä hoitoja syöpäni "ei uusiutuisi kuitenkaan", vai kuulunko ryhmään, "koska saan, se ei uusiudu". Vai kuulunko siihen ryhmään, joka näistä hoidoista huolimatta saa todeta, että syöpä uusiutuu "hoidoista huolimatta". Lääkäri totesikin sen perään hyvin lakonisesti, että koska asiaa ei voi tietää varmasti ja koska olen niin nuori (!), on nämä hoidot vain nyt kestettävä. Siitäkin huomatta, että hoidot ovat rankkoja.

Hyvä uutinen on se, että lihotuskuuri on tepsinyt! Olen saanut ravitsemusterapeutin määrämiä lisäkiloja kasaan viisi kappaletta. Nyt jo lääkäri sitten totesi, että "lihotuskuuri riittää jo". Ei kuulemma ole tarkoitus, että painoindeksi nousisi kahteenkymmeneen viiteen... Pääasia, että en enää ole aliravitsemuksen rajoilla. Jenkkakahvat vyötäröllä antavat lisäpotkua kestää sytostaatteja paremmin. Onpahan nyt sitä pinta-alaa, missä myrkyillä on tilaa kiertää.

Ja kaikille teille, jotka ette ole suoraan minulta asiaa uskaltaneet tai kehdanneet kysyä, kerrottakoon, että minulla on vielä oma tukka päässä. Peruukki tosin odottaa noutajaansa jos tukka sitten päättäisikin päästä lähteä. Ja eipä se tukka välttämättä putoa Oksaliplatiinista. Mutta hoitokuuri on vasta alussa ja tukalla aikaa harveta. Kahdestatoista koktailista takana on vasta kolme, edessä on pitkä taival: 9 koktailia on vielä kestettävänä. Yksi koktail tarkoittaa kahta hoitopäivää. Koktailit on tarkoitus antaa kahden viikon välein, jos vain kunto kestää. Kolmen kuukauden kuluttua jälleen arvioidaan, että missä mennään ja miten jatketaan.

Ensimmäisten koktailien aikana olen totisesti saanut tuta sen, että myrkkyjä ne ovat, nämä sytostaatit. Solumyrkkyjä, todella. Heti ensimmäisten sytojen jälkeen sairastuin neutropeniaan ja jouduin sairaalan eristyksiin. Ja viimeisimmän koktailin jälkeen turposin niin superisti, että en saanut kättä edes nyrkkiin ja kävelykin sattui. Nyt taas annoskokoa muutetaan. Lisäksi anntetaan kalkkia ja magneesiumia, jotka toivottavasti tepsivät käsien pistelyyn. Ja nesteenpoistolääkettä saan turvotukseen.

Kaikesta huolimatta Hello Kitty-laukun pakkaaminen ei tunnu pahalta eikä suloisten myrkynkeittäjieni kohtaaminen ahdista. Syöpäpolin henkilökunta tekee kaikkensa, että kestäisin nämä hoidot mahdollisimman hyvin. Jokainen pistely, kolotus, heikotus, turvotus, särky ja murhe, on otettu tosissaan. Ei ole tullut tunnetta, että "anteeksi nyt vaan tää mun valitus". Jokaiseen murheeseen on aidosti pyritty löytämään toimiva apu ja helpotus.

On onni olla suomalainen ja saada hoitoa Suomessa. Täällä voin olla varma siitä, että hoitohenkilökunnalla on laadukas koulutus ja hyvä ammattitaito (ei siis netistä ostetut ja väärennetyt paperit). Suomen Kela se vasta ihmeputiikki onkin: Kela korvaa 1300 euroa maksavasta Neulasta-leukosyyttibuusteri-piikistä käytännössä 100%. Maksan piikistä kolme euroa! Että kyllä niitä veroja kannattaa maksaa. Ei tällaista sosiaaliturvaa ole monessakaan maassa.

Summa summarum. Tukka hyvin, kaikki hyvin. Enpä voisi paremmissa käsissä olla. Valoisin ja toivorikkain mielin on helppo Hello Kitty-laukkua pakkailla.