Pakkanen nipisteli poskia. Olin unohtanut kaulahuivin kotiin. Kylmä puski tuulipuseron sisään, hytistytti.Katsoin naarmuuntuneita 15-vuotiaita luistimiani, joilla niin monet kerrat olen lentänyt persuksilleni. Ja jotka ovat nököttäneet varastossa viimeiset neljä talvea. Luistimien tuoksu toi mieleen Lapin mummun kellarin.
-Mulla on kylmä... En mä voi laittaa noita luistimia jalkaan. Mä jäädyn!
-Ei ku nyt vaan laitat ne jalkaan, hymyili Laura. -Siinähän sulle sit tulee lämmin ku meet tuolla jäällä.
Seisoin lumihangessa pylly pystyssä ja kiristin luistimien nauhoja sormet kohmeessa. Luistimet tuntuivat jalassa hassusti yhtä aikaa niin tutuilta ja kuitenkin niin oudoilta ja vierailta. "Mä oon NIIIN Suomessa!!" ajatus iski tajuntaan täysillä. Samalla olin lentää selälleni. Tarrasin Lauraa käsivarresta.
- Eihän näillä VOI pysyä pystyssä!
Köpöttelin jään reunalle. Astuin jäälle ja lähdin liukuun. Epävarmaan, huteraan ja huojuvaan liukuun.
Samassa mieleen liukui muistot. Tuoreina, kirkkaana ja selvinä: Ekaluokkalaisena Vimpelissä Lakaniemessä Lappajärven jäällä, jonka isä oli aurannut. 13-vuotiaana Toijalassa opettelemassa luistelua muiden tuijottaessa minua epäuskoisena: "Eikö toi muka osaa luistella?"... Japanissa Kyotossa jäähallissa hirveässä sumussa Mirvan kanssa keskellä yötä. Siellä me kaksi opettelimme makkaroita ja takaperinliukua musiikin tahdissa aitojen jääprinsessojen ja -prinssien loikkiessa ympärillämme mitä-lie-Lutzejaan... Niin. Olenhan minä luistellut. Mutta tosiasiassa EN osaa luistella. Kunnolla. Tai no, pysyn pystyssä, mutta eipä siinä paljon ole hurraamista. Ei. Eikun onhan tässä hurraamista... 
Jälleen on mahdollisuus päästä jäälle!! Luistelemaan, Suomessa. Talvella! Ensi kerralla puen vielä ylimääräisen vaatekerroksen ylle ja otan minäkin mailan mukaan. Jospa se auttaisi pysymään pystyssä. 
Niko ei ainakaan näytä olevan moksiskaan, vaikka välillä muksahteleekin pepulleen. Intoa tuntuu riittävän...
Samassa mieleen liukui muistot. Tuoreina, kirkkaana ja selvinä: Ekaluokkalaisena Vimpelissä Lakaniemessä Lappajärven jäällä, jonka isä oli aurannut. 13-vuotiaana Toijalassa opettelemassa luistelua muiden tuijottaessa minua epäuskoisena: "Eikö toi muka osaa luistella?"... Japanissa Kyotossa jäähallissa hirveässä sumussa Mirvan kanssa keskellä yötä. Siellä me kaksi opettelimme makkaroita ja takaperinliukua musiikin tahdissa aitojen jääprinsessojen ja -prinssien loikkiessa ympärillämme mitä-lie-Lutzejaan... Niin. Olenhan minä luistellut. Mutta tosiasiassa EN osaa luistella. Kunnolla. Tai no, pysyn pystyssä, mutta eipä siinä paljon ole hurraamista. Ei. Eikun onhan tässä hurraamista... 
Jälleen on mahdollisuus päästä jäälle!! Luistelemaan, Suomessa. Talvella! Ensi kerralla puen vielä ylimääräisen vaatekerroksen ylle ja otan minäkin mailan mukaan. Jospa se auttaisi pysymään pystyssä. 
Niko ei ainakaan näytä olevan moksiskaan, vaikka välillä muksahteleekin pepulleen. Intoa tuntuu riittävän...Ja iloista mieltä!! 
Suomen neljä vuodenaikaa on rikkaus. Indeed.
Suomen neljä vuodenaikaa on rikkaus. Indeed.
Jep, tuo lausahdus "Olenhan mä luistellut. Mutta tosiasiassa EN osaa luistella" kuulostaa kyllä niiiiiin tutulta. Sama juttu siis täällä... Suomessa vietettyjen kouluvuosien luistelu-liikuntatunnit oli aika tuskaa... taito hukassa ja kaiken lisäksi en omistanut omia luistimia joten piti käyttää koulun vanhoja huonoja luistimia! Liikkeelle lähtö onnistuu mutta sitten kun pitäisi kovasta vauhdista pysähtyä, niin siinä se ongelma sit tuleekin.. ei muuta kuin täydellä vauhdillä päin kaukalon reunoja niin kyllä pysähtyy. ;)
VastaaPoistat: Sussu-serkku =)
Hehe, osuit naulan kantaan, eikun päin kaukalon reunoja vaan. Tai sitten jos ei ole kaukaloa, ni hups lumipenkkaan vaan!! -Anne-
VastaaPoista